Fenix Kauneus

Fenix on yksi Suomen suurimmista kauneudenhoitoalan toimijoista. Yrityksen 20-vuotispäivien kunniaksi yritysilmeeseen päätettiin tehdä päivitys.

Vuosien varrella Fenixin brändi ja sitä myöten myös nettisivustot ovat kokeneet useamman muutoksen ja olen saanut olla mukana rakentamassa niitä jo pitkään. Aiemmat muokkaukset on toteutettu niin, että vanhaa on vain muokattu ja laajennettu uusilla ominaisuuksilla. Tämän johdosta sivustolle oli kertynyt paljon turhaa sisältöä. Nyt kun sivuston uudistus tuli taas ajankohtaiseksi, päätimme rakentaa sen kokonaan uudestaan. Näin pääsimme eroon kaikista sivustoa hidastavista entisten aikojen jäänteistä.

Sivuston rakentamisessa on lähdetty helppoudesta. Kävijän on helppo löytää etsimänsä haun ja navigaatioiden sekä sivujen sisäisten linkitysten kautta, ja yrittäjän on helppo päivittää sivuston sisältöjä itsenäisesti valmiin lohkokirjaston ja synkronoitujen lohkojen avulla.

Yksi tämän projektin tärkeimmistä ja laajimmista osa-alueista oli url-osoitteiden uudelleenohjaus. Sivuston domain vaihdettiin uudistuksen myötä ja se on tunnetusti suuri riski hakukonenäkyvyyden menettämiselle. Hakukoneoptimoinnin myötä myös uuden sivuston url-rakenne koki suuria muutoksia, joten käytännössä kaikki vanhan sivuston osoitteet piti ohjata yksittäin uuden sivuston osoitteisiin. Tässä apunani oli Eero, joka teki myös sisältöjen siirtoa sivustojen välillä. Tarkka uudelleenohjaus kannatti, sillä jo pari päivää julkaisun jälkeen sivusto nousi tavoitelluilla hakusanoilla lähelle hakutulosten kärkeä ja nousu jatkuu. Tämä on erittäin harvinainen tulos näin tuoreelle domainille.

Brändi-ilmeen eli sivuston ulkoasun ja logon on suunnitellut Eveliina Hosionaho, Eanamedia.

Annika on ollut verkkosivuvastaavamme jo vuosien ajan, eikä syyttä. Kaikki verkkosivuihimme liittyvät muutostyöt sekä muutaman vuoden välein toistuvat sivujen täydelliset uudelleenrakentamiset ovat aina sujuneet mallikkaasti alusta loppuun. Matkan varrella ilmenneet vastoinkäymiset on taklattu nopeasti ja sivuihimme liittyvät toiveet Annika on pystynyt toteuttamaan käden käänteessä, olipa sitten kyse sivujen visuaaliseen ilmeeseen tai tekniseen toiminnallisuuteen liittyvistä asioista. Kahdessa asiassa Annika loistaa kirkkaammin kuin muut: sekä hinnoittelu että keskustelu verkkosivuprojektin ympärillä käydään selkokielellä. Ei tarvitse pelätä ikäviä yllätyksiä sen enempää lopputuloksessa kuin hintalapussakaan.