Referenssit ja asiakastarinat

Olen toteuttanut vuosien varrella yli 150 nettisivustoa ja verkkokauppaa ja erilaista teknistä tukea ja apua saaneita yrityksiä on vähintään tuplasti tuon  verran. Tähän listaan on kerätty siis vain murto-osa asiakkuuksista, mutta toivottavasti saat näistä muodostettua kuvan Sivutaikurista.

Kiitän sydämeni pohjasta teistä jokaista saamistani ihanista suosituksista!

"Aina toisinaan tulee verkkokaupan hallinnassa tilanteita, joista ei itse selviydy, joten on supertärkeää, että rinnalla on luottokumppani, jolta saa nopeasti asiantuntevaa apua. Annika antaa tarvittaessa selkeät ohjeet, miten pienempiä ongelmatilanteita voi selättää itsekin, mutta suuremmat sotkut luovutan ilomielin hänen asintunteviin käsiin." Anne Vuorela, Vernada Oy
"Jos meillä on ollut erikoistoiveita Annika kyllä miettii niihin eri vaihtoehoja ja rakentaa tarpeisiimme sopivat ratkaisut. Hän myös ohjeistaa asiat karsivällisesti ja selkeästi ei niin valvautuneelle ICT asiakkaalle."
Esa Holmi, Welhonpesä Oy
"Sivutaikurin sitoutuminen työjälkeen ja asiakkaan tyytyväisyyteen on aivan omaa luokkaansa. Annika jaksaa vastailla tyhmiinkin kysymyksiin kärsivällisesti ja käsittämättömän nopeasti. Sivusto syntyi toiveideni pohjalta vaivatta, avaimet käteen -periaatteella. Kaikki oli toteutettu ajatusteni mukaisesti ja se mitä en osannut ajatella, oli mietitty puolestani valmiiksi."
Mirkka Torikka
"Annikan kanssa toimiminen on aina ollut mutkatonta ja selkeää ja ennen kaikkea luotettavaa. Hänen ihmislähtöinen tapansa ottaa asiakas haltuun vakuuttaa joka kerta. Hän kuuntelee asiakkaan ongelmat, toiveet ja haaveet ja vastaa asiakkaalle puhuen hänen kanssaan samaa kieltä, ymmärtäen."
Kreetta Ahonen, Virtual Events Finland Oy
"Minulle oli tärkeää, että persoonani piirteet lämminhenkisyys ja rohkeus näkyvät sivuillani. Tässä Annika onnistui erinomaisesti!! Sivuistani tuli minun näköiset ja aina kun niillä vierailen, ajattelen, että onpas mukavat sivut!"
Anu Ojanperä, Koulutus- ja työhyvinvointipalvelu Ääretön Oy
"Annika auttaa ratkomaan eteen tulevia pulmia ja tarjoaa apua ja näkemystä niin teknisissä asioissa kuin käytettävyyden ja visuaalisuuden kanssa. Hän hoitaa isojen projektien lisäksi myös pienemmät työt huolella ja nopeasti maltilliseen hintaan. Iloitsen siitä, että olen löytänyt Annikan yhteistyöverkostooni!"
Heli Tammi, TammiViestintä
"Annikassa parasta on maanläheisyys, ongelmanratkaisutaidot ja topakka perusasenne. Tiedän, että kaikki Annikan projektit tehdään loppuun asti ja hänellä on iso sydämen palo tehdä asiat mahdollisimman hyvin."
Jenni Oranen, Jenora Design
"Annikan saa aina helposti kiinni ja hän pystyy reagoimaan yhteydenottoihin nopeasti, joka on ollut minulle todella tärkeää. Verkkokauppiaana en osaa itse ratkaista niitä kysymyksiä, joiden takia otan yhteyttä. Olen aina saanut sen avun, mitä olen kaivannut ja vähän enemmänkin. Saan pyytämättä hyvät ohjeet, jos minun pitää tehdä itse jotain tai sitten Annika hoitaa työn puolestani"
Noora Siurua, Room Boom Oy
"Maahantuontiyrityksemme verkkokauppa uudistettiin vanhasta täysin suljetusta tukkukaupasta palvelemaan samanaikaisesti kahta eri asiakasryhmää, sekä kuluttajia että tukkuasiakkaita. Työ vaati paitsi teknistä osaamista, myös täydellisen visuaalisen ulkoasun muutoksen. Uudistettu verkkokauppamme on toiminut julkaisunsa jälkeen kuin unelma."
Marjo Fischer, Fenix Cosmetics
"Nopea ja tehokas! Ongelmatilanteissa Annika hieman vilkaisee ja hokkuspokkus, se onkin jo korjattu."
Jenni Timoska, Arkista Paskaa Oy
"Arvostan Annikassa erityisesti ratkaisulähtöistä asennetta. Annika ajattelee aina asiakkaan parasta ja hyvänä tiiminä olemme selvittäneet pulman jos toisenkin. Annika auttaa nopeasti ja puhuu sellaista kieltä, jota asiakaskin ymmärtää. Lämmin suositus!"
Virpi Mölsä, Creativ Digital Marketing Boutique
"Olen tehnyt töitä Sivutaikurin kanssa jo pidemmän aikaa ja luottamus Annikan tekemiseen on syntynyt jo ensimetreistä lähtien. Ja suuri paino tässä kohtaa sanalla luottamus; voin luottaa Annikan tekemiseen ja lopputulokseen; voin luottaa, että homma toimii; voin luottaa, että lopputulos on toivotunlainen ja itseasiassa jopa paljon enemmän!"
Kreetta Ahonen, Meggua
”Annikaan on aina saanut yhteyden joustavasti ja pikaisesti tarpeen vaatiessa. Annika pitää jämptisti kiinni aikatauluista ja toimittaa laadukkaasti sen, mitä on sovittu. Iso kiitos tulee Annikan ratkaisukeskeisestä ja aktiivisesta työotteesta.”
Paula Pessi, viestintäpäällikkö, Kuluttajaliitto ry
"Annika on mahtava yhteistyökumppani! Hän osaa ajatella ja toteuttaa todella hyviä ratkaisuja niin WordPressin kuin WooCmmercen hallintaan. Hän myös taikurin elkein osaa miettiä loppukäyttäjän kannalta optimaalisia verkkokauppoja ja kotisivuja. Eikä ne edes ole tylsän näköisiä!"
Niko Vittaniemi, Innovitale - Web Solutions
"Annika on ystävällinen, nopea ja perusteellinen. Annika tekee myös paljon hyvää yhteisön eteen esimerkiksi erilaisia oppaita laatimalla - hän yrittää auttaa muita selviämään sivuston kanssa myös itse - ammattiapua saa, jos ei itse ehdi tai halua tehdä."
Kristian Pesti, Automaattisesti
"Annikan kanssa yhteistyö on helppoa, sujuvaa ja mukavaa. Ei turhaa koodarikieltä vaan asiat selitetään selkokielellä. Jos on asia, jota Annika ei osaa tai ei heti keksi ratkaisua, hän selvittää sen. Verkkokaupan hinta oli todella kohtuullinen."
Jenni Kulmala, Jujuna Oy
"Annikan tarjoama tekninen tuki on elinehto yrittäjälle. Kun bitti menee vinoon tai yrittäjä itse onnistuu sähläämään sivustoillaan jotakin, puhutaan yleensä minuuteista, kun Annika on jo korjannut ilmenneet ongelmat. Sivutaikurin tekninen tuki on paitsi salamannopea, myös äärimmäisen osaava ja neuvova. Jos jotain haluaa hoitaa itse, sekin onnistuu. Annikalta saatu ohjeistus verkkosivujen hallinnoimiseen on piiruntarkka ja kattava."
Marjo Fischer, Fenix Beauty Oy ltd, Kauneushoitola Fenix Oy
"Lopputulos oli juuri sellaiset sivut mitä toivoin, vaikka itsellä ei ollut oikein käsitystäkään siitä, mitä toivoin. Sivut ovat selkeät, yrityksen ja minun näköiset, niihin on saatu vangittua persoonani ja tapa tehdä työni."
Elina Manninen, Elinan Eväät
"Tuntuu, että Annikalla on aina aikaa tarttua tehtävään tai pulmaan hyvin nopealla varoitusajalla ja se selvitetään lähes tulkoon samantien. On iso huojennus kun tietää, että haasteelliset, tekniset asiat hoituvat varmasti. Palvelu on ystävällistä, rauhallista ja nopeaa."
Tea Kuikko, Kuviopaja
"Joistakin ihmisistä vaan tulee heti luotettava ja tolkku ensivaikutelma kuten Annikasta. Suosittelen kääntymään Annikan puoleen, jos etsit pätevää tekijää, joka hoitaa hommat loppuun asti ja jolta saa asiallisia ja ymmärrettäviä vastauksia tyhmiinkin kysymyksiin."
Anu Pelkonen, Fiilispaja